Wileniuksen telakan rakennusten kantavuus selvitetään – veneet nostetaan piha-alueelle

Porvoon kaupunki lunasti syyskuussa Wileniuksen telakan rakennukset Länsirannalla. Rakennuksia ei toistaiseksi vuokrata telakasta kiinnostuneelle Wilenius Båtvarv ry:lle, koska rakenteiden kantavuutta selvitetään kuntotutkimuksella. Veneiden talvisäilytys järjestetään telakan piha-alueella.

– Kaupunki ei voi vuokrata eteenpäin rakennuksia, joiden turvallisuudesta ei ole takeita. Kuntotutkimuksella selvitetään rakenteiden stabiliteetti ja kantavuus, ylläpitopäällikkö Janne Hyvönen Porvoon kaupungilta kertoo.

Kuntotutkimus tilattiin heti, kun rakennukset siirtyivät kaupungin hallintaan. Tutkimus valmistuu noin kuukauden kuluttua.

– Tilanteesta on keskusteltu telakkayhdistyksen kanssa. Jotta arvokkaat puuveneet saadaan kuivumaan ajoissa ennen pakkasia, yhdistys voi poikkeuksellisesti nostaa veneitä talvisäilytykseen rakennusten piha-alueille, Hyvönen jatkaa.

– Jos tutkimuksissa ei todeta rakenteiden vahvistamistarpeita, voidaan rakennusten vuokraamista yhdistykselle talveksi vielä harkita. Pihaan nostetut veneet saavat olla paikoillaan koko talven.

Kaupunki lunasti Wileniuksen telakan rakennukset, jotta kaavan toteuttaminen Länsirannalla voi edetä. Kaupunki järjesti konseptikilpailun Länsirannan toiminnoista, joihin Wileniuksen telakan rakennukset ja toiminta kuuluvat. Telakka-alueesta saatiin yksi tarjous (Wilenius Båtvarv ry.) ja neuvotteluja telakan tulevaisuudesta jatketaan konseptikilpailun pohjalta.

Lähde: porvoo.fi

Share on facebook
Share on google
Share on twitter
Share on linkedin
Kategoriat